"Grand Canyon ("Suuri kanjoni") on Colorado-joen uurtama värikäs, jyrkkäreunainen kanjoni Luoteis-Arizonassa Yhdysvalloissa. Sitä ympäröi Yhdysvaltain ensimmäisiin kansallispuistoihin lukeutuva Grand Canyonin kansallispuisto.
Grand Canyon luokitellaan usein maailman seitsemän luonnonihmeen joukkoon. Kanjoni on noin 446 kilometriä pitkä, ja sen leveys vaihtelee kuudesta 29 kilometriin. Syvyys on enimmillään lähes kaksi kilometriä. Kanjonin seinät ovat valtava, miljoonia vuosia kestäneiden geologisten prosessien näyttely.
Kanjonin aluetta asuttivat Amerikan alkuperäiskansat jo kauan ennen kuin ensimmäinen eurooppalainen, García López de Cárdenas ehätti paikalle vuonna 1540. Intiaanit rakensivat asumuksiaan kanjonin seiniin.
Mannerlaattojen liikkeet ja maankohoaminen synnyttivät laajat Coloradon tasangot (Colorado Plateaus), jonka sedimenttiin Colorado-joki sivujokineen on aikojen saatossa kuluttanut tämän valtavan luonnonmuodostuman. Kohoaminen lisäsi myös sademääriä, mutta alue on edelleen karua ja kuivaa. Kanjonin noin 450 kilometristä 350 kuuluu kansallispuiston alueelle. Puiston pinta-ala on yhteensä 4 925 km². Kanjoni jaetaan kahteen osaan: eteläreunaan (South Rim) ja pohjoisreunaan (North Rim). Epätasainen maankohoaminen on aiheuttanut sen, että kanjonin pohjoisreuna on huomattavasti (noin 300 metriä) eteläistä korkeammalla. Tämän vuoksi myös Coloradojoki virtaa lähempänä kanjonin eteläosaa. Pohjoisreunan lämpötilat ovat korkeuden vuoksi alhaisempia, ja kovakin lumentulo talvisin on yleistä.
Kanjoni on niin syvä, että eri korkeuksilla on erilainen ilmasto ja kasvillisuus. Sanotaan, että Grand Canyonista löytyvät kaikki Yhdysvaltain ilmastovyöhykkeet tropiikkia lukuun ottamatta. Talvella kanjonin ylimpiin osiin voi sataa metrikaupalla lunta, mutta sen pohja pysyy aina lumettomana. Kanjoni ja sen pohjalla virtaava joki ovat myös ylitsepääsemättömiä esteitä useille pienille eläinlajeille. Siksi esimerkiksi eri puolilla kanjonia elävät hiiri- ja oravakannat ovat eriytyneet omiksi lajeikseen. Esimerkiksi kaibabinorava (Sciurus aberti kaibabensis) elää omana populaationaan kanjonin pohjoisreunalla, kun eteläreunalla asustaa muuallakin Yhdysvalloissa yleinen abertinorava (Sciurus aberti). Molemmat lajit ovat täysin riippuvaisia ponderosamännystä eivätkä siksi voi ylittää kanjonin männytöntä keskiosaa. Niiden huomattavia ulkonäöllisiä eroavaisuuksia ei ole osattu selittää: kaibabinoravan vatsa on musta ja häntä vitivalkoinen, kun taas abertinoravalla on harmaa häntä ja valkoinen vatsa.
Nykyään Grand Canyonin kansallispuistossa käy 4-5 miljoonaa vierailijaa vuodessa. Turisteja houkuttelevat vaellusreitit, joita pitkin kanjonin pohjalle voi laskeutua joko muulin selässä tai jalkaisin. Tavallisin tapa vierailla kanjonilla on kuitenkin tyytyä ihailemaan maisemia sen etelälaidalla. Kanjonia voi tutkia myös vesitse Colorado-jokea pitkin tai ilmasta käsin helikopterimatkoilla.
Vaellus kanjonissa on erittäin suosittua. Laskeutuminen kanjonin pohjalle vie aikaa, eikä edestakaista käyntiä pohjalla suositella päivävaellukseksi. Lämpötilat ovat pohjalla huomattavasti reunaa korkeampia: kuumuuteen ja veden puutteeseen uupuvat vaeltajat työllistävät etsintä- ja pelastuspartioita, joita tarvitaan satoja vuodessa. Jopa reunaa pitkin vaellettaessa on noudatettava varovaisuutta myös viitoitetuilla vaellusreiteillä.
Venematkoja Colorado-jokea pitkin järjestetään noin 15 hengen lautoilla. Matka kanjonin päästä päähän kestää noin kuusi päivää, mikäli veneissä on moottorit. Pelkillä airoilla ohjattavilla veneillä matka vie yli kaksi viikkoa, mutta on huomattavasti ympäristöystävällisempi ja mukavampi tapa matkustaa."
Karua mutta niin kaunista!
VastaaPoistaKylläpä kelpaisi vaellusmaastoksi ;-)
VastaaPoistaWikipedia:
VastaaPoista"Grand Canyon ("Suuri kanjoni") on Colorado-joen uurtama värikäs, jyrkkäreunainen kanjoni Luoteis-Arizonassa Yhdysvalloissa. Sitä ympäröi Yhdysvaltain ensimmäisiin kansallispuistoihin lukeutuva Grand Canyonin kansallispuisto.
Grand Canyon luokitellaan usein maailman seitsemän luonnonihmeen joukkoon. Kanjoni on noin 446 kilometriä pitkä, ja sen leveys vaihtelee kuudesta 29 kilometriin. Syvyys on enimmillään lähes kaksi kilometriä. Kanjonin seinät ovat valtava, miljoonia vuosia kestäneiden geologisten prosessien näyttely.
Kanjonin aluetta asuttivat Amerikan alkuperäiskansat jo kauan ennen kuin ensimmäinen eurooppalainen, García López de Cárdenas ehätti paikalle vuonna 1540. Intiaanit rakensivat asumuksiaan kanjonin seiniin.
Mannerlaattojen liikkeet ja maankohoaminen synnyttivät laajat Coloradon tasangot (Colorado Plateaus), jonka sedimenttiin Colorado-joki sivujokineen on aikojen saatossa kuluttanut tämän valtavan luonnonmuodostuman. Kohoaminen lisäsi myös sademääriä, mutta alue on edelleen karua ja kuivaa. Kanjonin noin 450 kilometristä 350 kuuluu kansallispuiston alueelle. Puiston pinta-ala on yhteensä 4 925 km². Kanjoni jaetaan kahteen osaan: eteläreunaan (South Rim) ja pohjoisreunaan (North Rim). Epätasainen maankohoaminen on aiheuttanut sen, että kanjonin pohjoisreuna on huomattavasti (noin 300 metriä) eteläistä korkeammalla. Tämän vuoksi myös Coloradojoki virtaa lähempänä kanjonin eteläosaa. Pohjoisreunan lämpötilat ovat korkeuden vuoksi alhaisempia, ja kovakin lumentulo talvisin on yleistä.
Kanjoni on niin syvä, että eri korkeuksilla on erilainen ilmasto ja kasvillisuus. Sanotaan, että Grand Canyonista löytyvät kaikki Yhdysvaltain ilmastovyöhykkeet tropiikkia lukuun ottamatta. Talvella kanjonin ylimpiin osiin voi sataa metrikaupalla lunta, mutta sen pohja pysyy aina lumettomana. Kanjoni ja sen pohjalla virtaava joki ovat myös ylitsepääsemättömiä esteitä useille pienille eläinlajeille. Siksi esimerkiksi eri puolilla kanjonia elävät hiiri- ja oravakannat ovat eriytyneet omiksi lajeikseen. Esimerkiksi kaibabinorava (Sciurus aberti kaibabensis) elää omana populaationaan kanjonin pohjoisreunalla, kun eteläreunalla asustaa muuallakin Yhdysvalloissa yleinen abertinorava (Sciurus aberti). Molemmat lajit ovat täysin riippuvaisia ponderosamännystä eivätkä siksi voi ylittää kanjonin männytöntä keskiosaa. Niiden huomattavia ulkonäöllisiä eroavaisuuksia ei ole osattu selittää: kaibabinoravan vatsa on musta ja häntä vitivalkoinen, kun taas abertinoravalla on harmaa häntä ja valkoinen vatsa.
Nykyään Grand Canyonin kansallispuistossa käy 4-5 miljoonaa vierailijaa vuodessa. Turisteja houkuttelevat vaellusreitit, joita pitkin kanjonin pohjalle voi laskeutua joko muulin selässä tai jalkaisin. Tavallisin tapa vierailla kanjonilla on kuitenkin tyytyä ihailemaan maisemia sen etelälaidalla. Kanjonia voi tutkia myös vesitse Colorado-jokea pitkin tai ilmasta käsin helikopterimatkoilla.
Vaellus kanjonissa on erittäin suosittua. Laskeutuminen kanjonin pohjalle vie aikaa, eikä edestakaista käyntiä pohjalla suositella päivävaellukseksi. Lämpötilat ovat pohjalla huomattavasti reunaa korkeampia: kuumuuteen ja veden puutteeseen uupuvat vaeltajat työllistävät etsintä- ja pelastuspartioita, joita tarvitaan satoja vuodessa. Jopa reunaa pitkin vaellettaessa on noudatettava varovaisuutta myös viitoitetuilla vaellusreiteillä.
Venematkoja Colorado-jokea pitkin järjestetään noin 15 hengen lautoilla. Matka kanjonin päästä päähän kestää noin kuusi päivää, mikäli veneissä on moottorit. Pelkillä airoilla ohjattavilla veneillä matka vie yli kaksi viikkoa, mutta on huomattavasti ympäristöystävällisempi ja mukavampi tapa matkustaa."
"kaikki tietää" tällä kertaa Jukka. tv. Hannu
PoistaSanalla sanoen UPEAA!
VastaaPoistaMoni juoksunharrastaja tekee siellä kuntotestin juoksemalla kanjoniin alas ja takaisin ylös .... Leena?
VastaaPoista