päivä 12, Kohti Las Vegasia Bruce Canyonin kautta

Yö Salt Lake Cityn eteläpuolen pikkukaupungissa BW Inn Mountain Wiev hotellissa ei ollut reissun tasokkaimmasta päästä mutta halvin se kylläkin tähän mennessä oli. Sänky oli surkean pehmeä ja tyynyt aivan liian paksuja. Liikenne sen sijaan loppui lähes tyystin klo 21 jälkeen eikä  muutakaan melua naapurihuoneita kuulunut. Hotellista löytyi pyykkikoneet itsepalveluperiaatteella, joten yhden satsin pyöräytimme heti aamutuimaan ennen liikkeellelähtöä kuntosalikäynnin lomassa. Pahaksi onneksi kuivausrumpu oli teholtaan heikohko ja vaateet jäivät kosteiksi tunnin rummutuksen jälkeenkin. Päivä ei siis alkanut parhaalla mahdollisella tavalla mutta onneksi hotellin tarjoama aamupala oli ihan hyvä ja paikallisittain monipuolinen.

Vaikka Suomessa kesä on jo ohi, niin täällä hyttystä ja kärpästä riittää ja koko ajan saa olla ikkunaa pesemässä. Etumaski on täynnä hyttysenraatoa vaikka takana ei ole kuin 1300 mailia tällä viimeisellä autolla.

Rekat tai kuskit täällä valloissa ovat tosi koivia painamaan. Aamullakin kun lähdettiin kohti etelää yksi kaveri ajoi väkisin  edelle vaikka meillä oli 120 km/h vauhtia. Täällä ei rekoilla ole mitään rajoittimia käytössä ja helposti ajavat 130-140 nopeuksia tarvittaessa ohittaessaan.

Puolimatkassa Vegasiin poikkesimme nähtävyyksiä katsomaan. Tässä välillä alueen hienoin nähtävyys on Bruce Canyon hieman I-15 tieltä länteen. Maaperä seudulla on hyvin punaista ja joet ovat kaivertaneet hiekkaperäiseen maahan satoja metrejä syviä kanjoneita

Autolla saavutettavat kanjonin näköalapaikat ovat noin 2500 m korkealla ja pohjalle on paikoin 500 m ellei jopa yli. Tämänkin kanjonin reunalle oli tehty useita hienosti rakennettuja näköalapaikkoja mistä maisemia ihailla. Pisteet siitä USA:lle. Täällä osataan luonnonpuistojen rakentaminen ja etenkin esille tuonti. Tiet perille ovat aina päällystettyjä ja leveitä, jopa nelikaistaisia.

Bruce kanjonilta palasimme I-15 Interstatelle kalliovuoret ylittävää maisemareittiä pitkin. Maisemat olivat omasta mielestäni reissun tähän asti huikeimmat vaikka reitti hitaudessaan voimia söikin.

Seuraavan kuvan taustalla kohti etelää kajastaa Grand Canyon, jonne on tarkoitus matkata lauantaina yhdessä Ollin kanssa

Alas noin 3 kilometrin korkeudesta palasimme joen miljoonien vuosien aikana kovertamaa uomaa pitkin. Aina vaan siis sama maisematykitys jatkui. Tässähän voi käydä niin että Puijon tai Leppäkorven mäet eivät tunnu kohta miltään. Sen tietää jo nyt että paluu arkeen tulee olemaan kova. Eipä kuitenkaan murehdita, vielä kaksi ja puoli viikkoa reissua jäljellä ja varmuudella tulee vastaan paljon kaikenlaista.

Ennen Vegasia moottoritie puhkaisi väylänsä vuorten läpi Nevadan tasangolle. Siellä näimme myös ensimmäiset lännenelokuvien kaktukset. Ilta painui mailleen juuri kun saavuimme raskaan päivän jälkeen hotelliimme Stratosphereen. Hotelli oli jättimäinen Vegasin tyyliin mutta parkkihalli löytyi yllättävän helposti Matkaa päivän aikana kertyi huimat 750 km. N. 500 km matkaa pystyttiin taittamaan 75-80 mailin nopeuksia, mikä on täällä tyypillinen hyville tieosuuksille. Tästä eteenpäin päiväajomatkat palaavat toivottavasti jälleen lyhyemmiksi normaaleiksi. Ollia kuitenkin kiinnostaisi kovasti "Red Wood Forest" Oregonin rajoilla. Saa nähdä mitä "maili"-uhrauksia sen näkeminen vaatii  jos sinne asti päätetään mennä käymään.



tv. Hannu